Pidä Saaristo Siistinä ry
Håll Skärgården Ren rf Kaikkien vesistöjen ystävien ympäristöjärjestö jo vuodesta 1969 🌊 #pidäsaaristosiistinä #hållskärgårdenren @siistibiitsi
@pidasaaristosiistina의 팔로워 중 -%는 여성이며, -%는 남성입니다. 보통의 포스트 참여율은 약 1.7%입니다. 포스트당 평균 좋아요 수는 110이며, 평균 댓글 수는 2입니다.
@pidasaaristosiistina은(는) 다음과 같은 내용에 대해 자주 게시합니다.자연.
9,173
팔로워
1.7%
참여율
112
게시물 당 참여
110
평균 좋아요 당 게시물 수
2
평균 게시물 당 댓글 수
1,658,306
글로벌 순위
-
국가 순위
-
카테고리 순위
팔로워 및 게시물 증가 트렌드
참여율 증가 트렌드
관객 성별
지배 연령 그룹
관심사
참여율
좋아요 및 댓글
주목할만한 영향력 있는 인플루언서
관객 브랜드 경향성
최근 게시물
⚓ Tutustu rooopelaiseen ⚓ Hei! Nimeni on Ellen Rancken ja olen Siisti Biitsi -kummikouluohjelman uusi koordinaattori Turussa. Aloitin työt toukokuun alussa, ja tehtäviini kuuluvat kummikouluohjelman markkinointi ja yhteydenpito kummikouluihin. Lisäksi vastaan ohjelman opetusmateriaalin kehittämisestä. Olen koko ikäni rannikolla asustanut luontoihminen. Olen kotoisin Tammisaaresta ja muutin opiskelujen myötä Turkuun. Lapsena olin todella utelias luontoasioista ja tykkäsin tutkia eläimiä, kasveja sekä sieniä ja oppia niistä. Olen yrittänyt (ja myös onnistunut) pelastaa paljon hyönteisiä 🐛🦟🪰 ja jopa lintuja lapsena, annoin esimerkiksi hunajavettä perhosille. 🦋 Arvostan myös luonnon antimia, poimin marjoja ja sieniä metsästä, ja olen myös kalastanut lapsesta asti. On ihana vetää keuhkot täyteen raitista ilmaa metsässä, ja tuntea merituuli kasvoilla.❤️🍂🍃🌊❤️ Rakkauteni luontoon vei minut opiskelemaan ympäristö- ja meribiologiaa Åbo Akademissa. Opin paljon ympäristöstä ja merestä ja sen hyvinvoinnista sekä siitä, miten meren hyvinvointia voi edistää. Olen liikkunut paljon vesillä myös aiemmissa työpaikoissani Åbo Akademissa ja Metsähallituksessa. Olen työskennellyt paljon lasten kanssa, olen esimerkiksi vetänyt luonnontiedekerhoa, järjestänyt leirejä ja synttäreitä ja työskennellyt lastenkodissa. Haluni tehdä jotain hyvää luonnolle on suuri ja haluaisin myös inspiroida muita ihmisiä elämään ympäristöystävällisemmin. Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja sen takia lasten ympäristökasvatus on todella tärkeää. Haluan myös näyttää miten hauskalla tavalla voi auttaa luontoa ja edistää meidän kaikkien hyvinvointia. Lapset voivat myös inspiroida omaa perhettään elämään ympäristöystävällisemmin. Juuri tämän takia Siisti Biitsi - kummikoulukoordinaattorin työ kiinnosti minua todella paljon. Saan tässä työssä yhdistää kokemukseni ja innostukseni sekä ympäristöasioihin että työskentelyyn lasten kanssa!♻️❤️🥰 Kummikouluohjelmasta lisää ➡️Linkki biossa /// På svenska i kommentarerna #tutusturoopelaiseen #pidäsaaristosiistinä #hållskärgårdenren #siistibiitsikampanja
33
1
Iloista eläinten päivää kaikille eläinystäville ja eläinten ystäville! Eläinten päivää vietetään ympäri maailman tänään 4. lokakuuta. Eläinten päivä aloittaa vuosittaisen eläinten viikon, jota on vietetty Suomessa SEY:n aloitteesta jo vuodesta 1959 lähtien. Tänä vuonna eläinten viikon teema on ”Kyvykkäät kalat”. 🐡 Kalojen ainoasta elinympäristöstä eli vesistöistä voimme jokainen pitää huolta muun muassa näin: ♻️ Vie roskat aina roskiin – älä pudota niitä kadulle tai luontoon 💩 Tyhjennä käymäläjätteet aina imutyhjennyslaitteeseen – ei vesistöihin niitä rehevöittämään 🫧 Peseydy ja tiskaa ympäristö mielessä pitäen – ei suoraan meressä tai järvessä Psst! Kalojen lisäksi vesissä ja niiden äärellä liikkuvat ketterästi myös monet muut eläimet, kuten nämä meidän henkilökunnan koirakaverit. 🐶 /// Vi önskar en glad djurens dag till alla djurälskare och djurvänner! Djurens dag firas runt om i världen idag den 4 oktober. Djurens dag inleder den årliga djurveckan, som har firats i Finland sedan 1959 på initiativ av SEY. I år är temat för djurveckan “Skickliga fiskar”. 🐡 Vi kan alla ta hand om fiskarnas enda livsmiljö, våra vattendrag, bland annat så här: ♻️ Släng alltid ditt skräp i soptunnan – inte på gatan eller i naturen 💩 Tömm alltid ditt toalettavfall i en sugtömningsanläggning, inte i vattnet – vi vill undvika övergödning! 🫧 Tvätta dig och diska med miljön i åtanke - inte direkt i havet eller i sjön Psst! Förutom fiskar rör också många andra djur sig smidigt i och runt vatten, till exempel vår personals hundvänner. 🐶 #pidäsaaristosiistinä #hållskärgårdenren #kyvykäseväkäs #eläintenviikko
185
0
Posankka Racen adoptiopottiin kertyi ennätykselliset 24 490 euroa! Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman kaikkia tapahtuman yhteistyökumppaneita ja lahjoittajia. Suuret kiitokset teille kaikille! 💙 🐽 Yhteistyökumppanimme @dbschenker_fi, @vspelastus, @pandaturva ja @nostopalvelusimola pitivät huolen siitä, että kylpyposankat pääsivät tänäkin vuonna uimaan Aurajokeen näyttävästi mutta turvallisesti osana Turun päivän ohjelmistoa, josta vastaa @turkukaupunki. Posankka Racen uusien yhteistyökumppanien @turkucenter ja @hansakortteli avulla saimme entistä useampia paikallisia yrityksiä lahjoittamaan ja levittämään viestiä siitä, että välitämme yhdessä kotimerestämme Itämerestä. Erityiskiitos kuuluu @mona_bling , joka uutena turkulaisena heittäytyi mukaan tähän possunpunaiseen Itämeren pelastuspartioon ja juonsi posankat maaliin jännittävien käänteiden saattelemana. 💖 Lopuksi haluamme vielä kiittää kaikkia yrityslahjoittajiamme, jotka mahdollistivat satojen pikkuposankkojen hauskan uimareissun! @myllykauppakeskus, @avantgardehairfashion, @magnimundi, @veritas_fi, @meriauragroup, @cafeankka, @euro.east sekä Covermat Oy, LogiSystems Oy, Scandic Atrium ja Scandic Plaza. Posankka Race on Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja @posankkaofficial yhteinen hyväntekeväisyystempaus, joka järjestettiin Turun päivänä Aurajoessa kolmatta kertaa. Tänä vuonna lahjoitukset ohjataan PSS ry:n @siistibiitsi -ohjelmalle, jonka tarkoituksena on muun muassa siivota jokien, järvien ja Itämeren rantoja. ♻️🧹 📸: Erik Kokki #posankkarace #posankkarace2023 #pidäsaaristosiistinä #hållskärgårdenren #turunpäivä #åbodagen
90
3
Suuret kiitokset jokaiselle adoptoineelle ja Posankka Raceen osallistuneelle! 💙   Tämänkään vuoden Posankka Racesta ei jännitystä puuttunut, mutta vauhdikkaiden käänteiden jälkeen ensimmäisenä maaliviivan ylitti kylpyposankka numero 3362. Onnittelut voittajalle! 🏆 Kymmenen nopeinta posankkaa olivat: 3362, 1753, 2783, 3759, 1815, 3727, 486, 1590, 2935 ja 3042.   Otamme kymmenen nopeimman posankan adoptoineisiin henkilöihin yhteyttä henkilökohtaisesti. Heidät palkitaan diplomein ja lisäksi he saavat pitää omat kisaposankkansa 🐽🐥💦   Kylpyposankkoja adoptoitiin yhteensä 24 490 euron edestä. Lahjoitukset kohdennetaan Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti Biitsi -ohjelmalle, jonka tarkoituksena on siivota jokien, järvien ja Itämeren rantoja, kerätä tietoa rantojen roskaisuudesta ja yhdistää konkreettinen ympäristötyö hauskaan ulkoilupäivään.   /// 
Tusen tack till alla som adopterade och deltog i Posankka Race! 💙   Också i år var Posankka Race en händelserik tävling som inte saknade spänning! Efter vändningar var det badposanka nummer 3362 som först gled över mållinjen. Vi gratulerar vinnaren! 🏆   De tio snabbaste badposankorna var: 3362, 1753, 2783, 3759, 1815, 3727, 486, 1590, 2935 ja 3042.   Vi kontaktar vinnarna personligen. De tilldelas ett diplom och de får också behålla sina badposankor 🐽🐥💦   Badposankor adopterades till ett belopp av 24 490 euro. Intäkterna från donationerna styrs till Håll Skärgården Ren rf:s Snygg Beach -program. Syftet med programmet är att städa upp havs-, insjö- och åstränder, samla in information om skräpet som hittas på stränderna, och kombinera konkret miljöarbete med en rolig friluftsdag. #posankkarace #posankkarace2023 #pidäsaaristosiistinä #hållskärgårdenren @posankkaofficial @mona_bling
458
1
Hansatorin rysässä oli yhteensä 338 pikkuposankkaa 🐽💦 Hansatorin katossa nähtiin jotain hieman tavallisesta poikkeavaa lauantaihin 16.9. klo 14 asti, sillä osa Posankka Racen kylpyposankoista oli saanut tilapäisen kodin Hansakorttelista rysän muodossa. Hansatorilla oli myös mahdollisuus osallistua pieneen arvontaan arvaamalla, kuinka monta kylpyposankkaa rysään oli räpiköinyt. Kaikkien arvontaan vastanneiden kesken arvottiin 2 palkintoa: 50 € arvoinen lahjakortti Hansakortteliin ja jokiseikkailu PSS ry:n roskienkeruuveneen Roska-Roopen kyydissä. Arvonnan voittajiin on nyt otettu yhteyttä henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille arvanneille ja arvontaan osallistuneille! Psst… vielä voit adoptoida oman pikkuposankan huomiseen Posankka Raceen osoitteessa posankkarace.fi! /// Det fanns 338 småposankor i Hansatorgets ryssja 🐽💦 I taket ovanför Hansatorget såg vi något lite udda till lördagen den 16.9 kl. 14, nämligen en del av Posankka Races badposankor fanns där i en ryssja. På Hansatorget kunde man också delta i ett litet lotteri genom att gissa hur många badposankor som fanns i ryssjan. Bland alla som svarat har vi lottat ut ett köpcentrumgåvokort på 50 € till Hansakvarteret och ett äventyr ombord på skräpinsamlingsbåten Roska-Roope i Aura å. Vi har nu kontaktat vinnarna personligen. Tack för alla som gissade och deltog i lotteriet! Psst… Glöm inte att adoptera en egen badposanka för morgodagens Posankka Race på posankkarace.fi! #posankkarace @posankkaofficial @hansakortteli
83
3
Huomenna sunnuntaina 17.9. on Turun päivä, ja sen kunniaksi järjestämme Siisti Biitsi -siivoustalkoot Kirjastosillan kupeessa Lounais-Suomen Jätehuollon sukellustempauksen yhteydessä klo 12-14. Jaamme roskapihtejä ja -pusseja roskien keräämistä varten paikalle saapuville vapaaehtoisille. Kannattaa ottaa omat hanskat mukaan 👍Samalla kun siivoat Aurajoen rantaa, voit seurata sukellustapahtumaa 🤿🔱 Tehdään yhdessä hyvää Turun kaupungille! ❤️ Turun päivän kunniaksi tarjoilemme Turkuseuran murreguru Esa Laukkasen kääntämät talkoo-ohjeet: 😊 Siisti Biitsi -ohjet rannatte siivomiseks Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti Biitsi -talkotte ohjelma rannatte siivomiseks täyttä tänä vuan 10 vuatta. Tavote o, et saara mukka Suamen kaikkest suurempi talkoporukka. Viäl kerki jokane hyvi järkkämä omat talkot sil kaikkest raaremal rannal ennen, ku lumet tule. Siisti Biitsi -talkoisi o näi helppo otta osa: 1. Merkka siivottava ranta Siisti Biitsi -sivutten kartal: siistibiitsi.fi 2. Viätä hauska päivä rannal siivoustalkois. 3. Laita meil raportti löytyneist roskist ilmasel Siisti Biitsi -mobiliäpil. 4. Pirä vaari, et roskat viärä ettispäi. 5. Tämmöttös. /// På söndagen 17.9. firar vi Åbodagen, och dagen till ära ordnar vi ett Snygg Beach -städtalko vid Biblioteksbron i samband med Sydvästra Finlands Avfallsservices dykjippo kl. 12–14. Vi delar ut skräpplockartänger och soppåsar till de frivilliga som dyker upp. Det lönar sig att ta med egna handskar 👍Samtidigt som du städar åstranden kan du också följa dykjippot 🤿🔱 Låt oss tillsammans göra något gott för Åbo stad! ❤️ #siistibiitsi #turunpäivä @lounaissuomenjatehuolto @turkuseura
65
0
* 저작권: 컨텐츠 제작자가 기본 저작권 소유자입니다. 이 정보는 이미지, 텍스트, 동영상, 게시물 및 프로필을 포함하며, 공공 도메인 및 해당 소셜 미디어에 공개화되어 대중에게 제공됩니다.
FAQ: Instagram 통계 및 통찰력 - @pidasaaristosiistina
@pidasaaristosiistina의 Instagram 통계 및 분석 데이터에 어떻게 접근할 수 있나요?
StarNgage는 @pidasaaristosiistina에 대한 중요 지표와 통찰력을 제공하는 종합적인 분석 보고서를 제공합니다. 여러 가지 요소를 탐색할 수 있으며, 이에는 Instagram의 팔로워 통계, 팔로워 및 게시물 성장 트렌드, 참여율 및 그 성장 트렌드 등이 포함됩니다. 또한 포스트당 평균 좋아요 및 댓글 수, 팔로워 또는 플랫폼 관객의 인구 통계에 대한 통찰력 데이터, 관련 해시태그에 대한 언급, 비슷한 계정 및 최신 게시물 정보를 얻을 수 있습니다.
Instagram에서 @pidasaaristosiistina의 현재 팔로워 수는 얼마인가요?
최신 업데이트 기준으로, @pidasaaristosiistina은(는) Instagram에서 9,173명의 헌신적인 팔로워를 모았습니다.
Instagram의 @pidasaaristosiistina에 대한 전체 리포트에는 어떤 통찰력과 분석이 포함되어 있나요?
우리의 전체 Instagram 분석 보고서는 @pidasaaristosiistina에 대한 종합적인 개요를 제공합니다. 이 보고서에는 시간에 따른 팔로워 성장, 참여 지표 및 포스트 빈도에 대한 자세한 정보가 포함됩니다. 이 깊이 있는 리포트에 대한 액세스를 위해서는 StarNgage 계정을 등록하고 만들거나 기존 계정에 로그인해 주십시오.
Instagram에서 @pidasaaristosiistina의 참여율이 어떻게 변화되었는지 추적할 수 있나요?
네, StarNgage의 분석 도구를 사용하여 Instagram에서 @pidasaaristosiistina의 참여율 변화를 추적할 수 있습니다. 이 데이터는 @pidasaaristosiistina의 참여전략의 효과를 평가하는 데 도움이 됩니다.
Instagram에서 @pidasaaristosiistina 관객의 인구 통계를 이해하는 방법은 무엇인가요?
Instagram에서 @pidasaaristosiistina 관객의 인구 통계에 대한 통찰력을 얻는 것은 매우 가치가 있습니다. 이는 @pidasaaristosiistina의 팔로워들의 나이, 성별, 위치 및 관심사에 대한 정보를 갖게 되므로, @pidasaaristosiistina 팔로워들과 더 잘 일치하는 인플루언서 콘텐츠 및 마케팅 전략을 개발할 수 있습니다.
Instagram에서 @pidasaaristosiistina와 함께 마케팅 전략을 개선하기 위해 브랜드 친화도 데이터를 어떻게 활용할 수 있나요?
브랜드 친화도 데이터는 관객이 가장 관심을 가지고 있는 브랜드 또는 제품을 파악하는 데 유용한 도구입니다. 이 정보를 통해 Instagram에서의 콘텐츠 협업 및 파트너십을 지원하고, 대상 관객과의 참여를 향상시킬 수 있습니다.