
💙 Ajoittain tapaan ihmisiä, jotka sanovat, ettei toivo koske heitä.
Toivo kuitenkin kuuluu erityisesti heille, jotka ovat siitä luopuneet. Heille, joiden tilanne on murskaavan epätoivoinen. Toivo kuuluu ehdottomasti heille, jotka kokevat olevansa niin epäonnistuneita, mitättömiä tai hyljättyjä, että ovat hukkua toivottomuuteensa. Toivo kuuluu voimakkaasti heille, jotka eivät sitä yksin enää tavoita.
Toisin kuin usein luullaan, toivon vastakohta ei ole epätoivo. Epätoivo on ennemminkin toivon sisar, kuin kaksonen tai lauseen pilkku, josta liike kuitenkin vielä jatkuu. Epätoivo epäilee, ahdistuu ja vaikeroi, muttei kokonaan pimene.
🖤 Toivon vastakohta on toivottomuus. Toivottomuus on usein hiljaista, poiskääntynyttä, äänensä menettänyttä, värinsä kadottanutta. Toivottomuus on kuin piste, johon lause päättyy, eikä seuraavaa löydy. Toivottomuus on näköalattomuutta ja sitä, ettei koe tulevalla olevan enää mitään hyvää tarjottavanaan.
❤️ Tänään 10.9. vietetään itsemurhien ehkäisypäivää. Toivottomuuden tiedetään korreloivan voimakkaasti itsetuhoisuuden kanssa ja liittyvän myös masennuksen vaikeampiin muotoihin. Toivottomuus on usein mykkä hätähuuto, jota emme aina osaa lukea. Se voi piiloutua syvälle ihmisen sisimpään ja jäädä kohtalokkaalla tavalla muilta piiloon.
💙 Sinulle, joka juuri nyt hetkenkin ajattelet, ettei toivo koske sinua, uskallan väittää, että olet väärässä. Toivoa ei läheskään aina pysty tavoittamaan yksin, vaan kukin meistä tarvitsee toivossa toisia. Joskus toivoa löytää toisesta, kunnes se alkaa elää jälleen myös itsessä. Toivo on joka ikisen tehtävä.
Toivo ei ole yksilön asia tai asenne. Se on mitä suurimmissa määrin ihmisten välistä lämpöä, huolenpitoa, kuulumisten kysymistä, epätoivossa yhdessä rauhassa olemista. Toivo on sitä, ettei pakota toista pois pimeydestä, vaan asettuu sinne rauhassa seuraksi. Juuri se luo toivoa: olla yhdessä toivottomuudessa.
Elämä voi olla joskus pimeää, raskasta ja painavaa, mutta pahinkaan ei koskaan kestä ikuisesti.
❤️ Toivoa on aina, ihan aina. Ennen kaikkea yhdessä ja lähellä toista.
#itsemurhienehkäisypäivä #voimanatoivo #inhimillisiäkohtaamisia #lujastilempeä #mielenterveys #mitäkuuluu
4,73455